4.30.2008

4.21.2008

Työn iloa


Kylläpäs taas aika vierähti. Viimeiset 7 päivää ovat olleet ehkä koko tähänastisen elämäni synkimmät.
Perheessä tapahtui ikäviä asioita, ja nyt koitetaan koota itsemme taas kasaan.
Vaikka kaikki onkin nyt ihan kunnossa, on alakulo hiipinyt ajatuksiini...

Mutta mikä parasta, olen silti saanut paljon iloa antiikista, ja sisustamisen kauniista maailmasta.
Minulle nämä asiat tuovat jatkuvasti suurta iloa. Se on kuin terapiaa kun saan häärätä kotona ja toteuttaa itseäni.

Löysin nimittäin itselleni vihdoin ja viimein ihan oman työpöydän :)
Tähän asti olen tehnyt töitäni milloin keittiön pöydällä, milloin lattialla tai nojatuolissa puhisten.
Täytyy kyllä sanoa, että vaikka työpöytäni onkin aika pikkuinen, on siittä jo tullut oma valtakuntani meidän makuuhuoneen ikkunan alla :)

Nyt voi nauttia tylsistä kirjallisista hommista, ja työn ilosta. Piirtää, ommella, askarrella...

Tässä teille eilisen, aurinkoisen sunnuntain tunnelmia minun työmaaltani :)
Mukavaa viikkoa !


4.09.2008

Tuoleja ja kattauksia

Innostuin tekemään unelmieni kattauksen, kahdelle tottakai. Ruokalistalla sienikeittoa...


Ja arvoisat Kustavilaisuuden, kauneuden ja vanhaa aikaa kunnioittavien ystävät: Mitenkään sen suuremmin mainostamatta, nettiputiikkini kautta voi nyt tilata tällaisia upeita tuoleja. Mallistossa on myös muita upeita huonekaluja...


4.05.2008

Synttäri illan tunnelmia

Enpäs ole taas vähään aikaan käynyt täällä päivittelemässä ja kertomassa kuulumisia...nyt tulin.
Tänään olenkin juhlinut synttäreitäni ensin työn merkeissä, sitten hierojalla ja päivän päätteeksi tulikin kahvi- ja sisustus seuraksi blogi-ystäväni Heidi :)

Myös meidän lattiaremontti, (joka saatiin valmiiksi ja täysin siivotuksi vasta keskiviikkona) on nyt siis valmis.
Kyllä täällä ollaan isännän kanssa päivitelty miten upeat voi lattiat olla.
Koko asunnon ilme muuttui kertaheitolla, ja tuohan tuollainen "lankkulattia" kodikkuutta aivan eri tavalla kuin muovimatto :)

Täällä siis lähinnä tunnelmoidaan ja sisustellaan TAAS, ennenkuin kaikki taas asettuvat paikoilleen.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Tässä vielä muutama tunnelma-kuva yön hämärässä...