8.31.2008

viime viikolla

Olen lomaillut, kerännyt virtaa itseeni ja ollut hyvin laiska :)
Ollut vain kotona, ruokakaupassa ja vähän ulkona.
Antanut itseni olla saamaton, ja herkutellut ties mitä.

Päivät ovat menneet hyvin nopeasti siltikin, kaikkea pientä puuhaillessa.

Tänä amuna innostuin maalaamaan keittiön seinää (maalia nimittäin jäi salistamme). Noh, minut tietäen se ei jäänyt vain maalaamiseen, vaan koko keittiö on nyt aivan eri näköinen :)
Huh että tuli hiki oikein, mutta mikäs siinä kun rakastan remontti-reiskailua!

Viikkooni kuului myös päivä Helsingissä. Siellä kävin Wanhakartanossa, joka oli ihan mieletön liike. Olin aivan lumoutuneena tunnelmasta, joka siellä vallitsi. Liikkeen omistava mies oli aivan ihana...osasi kertoa perinpohjaisesti kaikista tuotteistaan sekä tyylistään, jutteli niitä näitä ja oli aidosti valmis auttamaan. Siellä sitten rakastuin mm. Kustavilaiseen medaljonki tuolipariin, ja ne lähtivät auton takakontissa kotiin :)
Kuvia niistä en voi laittaa, sillä kamerani sanoi sopimuksensa irti kun pääsimme kotiin, VOI ITKU!!

Tässä tunnelmia menneeltä viikolta. Aurinkoisen kirpsakkaa alkavaa viikkoa teille rakkaat sisustelu-bloggaajat!


8.25.2008

Toiselle turhuus...

Näin se uusi viikko taas alkaa!
Ulkona on ilmassa upea, vähän kirpsakka syksyn tuntu :)

Aloin kirjoittelemaan Marja Kristiinan innoittamana!
Meille on nimittäin tänä kesänä kasaantunut joukko ylimääräisiä huonekaluja ja tavaroita. Pääosin nämä kaikki ovat vanhoja, tai jollakin tavalla tätä Kustavilaista tyyliä mukailevia.
Niille ei vain enää ole paikkaa, tiedätte varmasti mistä puhun :)

En kuitenkaan laita tänne huutokauppaa pystyyn, mutta ilmoitan että kaikki kiinnostuneet voivat käydä katsastamassa Huuto.netissä mitä tarjolla on! Tunnukseni on AnnSofie.
Minuun voi toki ottaa myös yhteyttä asian tiimoilta.
Olisi niin hienoa, että ylimääräiset "turhuudet" löytäisivät onnellisen kodin :)

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa.

8.20.2008

Askarruksia

Tällä ja menneellä viikolla olen nukkunut äärimmäisen huonosti. En tiedä sitten mistä johtuu, mutta yöunet ovet jääneet todella vähäisiksi.
Tästä johtuen olen päivisin ollut aikas vetämätön paketti!

Vähän olen leiponut ja siivonnut, lukenut vanhoja sisustuslehtiä ja unelmoinut vain...
Mutta yhden asian olen huomannut myös palanneen. Askartelu!

Ennen askartelin kaikki vapaa-aikani, se oli kivointa puuhaa mitä tiesin. Nyttemmin työ ja kodin hoitaminen ovat vieneet ylimääräisen luppoajan, mutta onhan se koti minulla ennenkin ollut. Selityksiä tuntuu olevan, mutta en silti ymmärrä miten jokin niin ihana asia voi kokonaan jäädä pois.

En ole askarrellut mitään itselleni piiiiiitkään aikaan, mutta nyt olen tehnyt pari juttua :)
Kruunu ja tuoksupussukka. Askartelu jatkukoon...




8.16.2008

Pientä pintaremonttia

Menneellä viikolla sain vihdoinkin aikaiseksi sen, mitä minun on pitänyt tehdä jo kauan aikaa. Maalasin salimme seinät!
Voitteko kuvitella miten vaikeaa on seistä maalien värikartta hyllyn edessä, ja koittaa valita sopiva sävy???
Vaikka myyn itse maaleja ja olen niitäkin liuskoja katsellut kohta 2 vuotta, on se vain aina yhtä hankalaa.
Lopputulos oli kuitenkin erittäin onnistunut :) Sävy on vaaleahkon harmaa, jossa ripaus sinertävää.
Laitoin myös vanhoista lankun pätkistä hyllykön toiselle pitkälle seinälle, ja maalasin sen samalla maalilla.
Nyt siellä oikeuksiinsa pääsee meidän kaunis kellomme, jolle ei aiemmin ollut paikkaa.

Pari päivää tässä meni, ja hiki virtasi. Välillä koeteltiin hermonystyröitänikin, sillä katon rajaus on ehkä maailman ärsyttävintä hommaa!!
Pieni suru oli myös mielessä kaiken aikaa, sillä mieheni perheessä on tapahtunut jotakin suurta ja ikävää...välillä valuivat kyyneleetkin, mutta tahto sai minut jatkamaan hommia.
Ja lopputulos oli enemmän kuin mieluinen.

Löysin myös yhtenä päivänä pienestä paikallisesta antiikkipuodista aivan mielettömät kahvikupit 1800-luvulta.
Vielä en ole uskaltanut niistä kahvia nauttia, sillä luulen että saattavat ottaa väriä itseensä. Siispä toimivat katseen vangitsijoina jos ei muuta :)

Seuraavaksi vuorossa onkin makuuhuoneemme seinät.
Mukavaa viikonlopun jatkoa teille!


8.02.2008

Uusia juttuja viikkojen varrelta

Huomasin eilen siivoillessani, että minusta on tullut todella kriittinen esineiden, astioiden ja muiden sisustus-juttujen suhteen.
Tuntuu etten tykkää enää oikein mistään, ja luopumisen tarve on koko ajan päällä. Sitten taas tietyt asiat ovat mielstäni sitäkin upeampia, mutta ne tarvitsevat tilaa ympärilleen. Minulla taitaa olla jonkinlainen tarve juuri nyt saada selkeyttä ja valoa ympärilleni :)

Tästä luopumisesta kuitenkin poiketen, olen myös ostanut ja haalinut joitain pieniä juttuja...Ne kummasti piristävät mieltä ja antavat uusia variaatioita ja inspiroivat mieltä!
Onneksi sentään en ole ihan menettänyt intoani esineisiin :)
Tässä jokusen viikon aikana tekemiäni hankintoja...

Tämän ihanan litran mittakannun ostin eilen kirpparilta 1€, mikä löytö!


Tämä mielestäni "ranskalais mallinen" lasikupu tarttui mukaan maailman ihanimmasta kahvilasta :)


Tässä kuvassa vanhaan puukehykseen väkertämäni kangastaulu. Siihen voi pistellä vaikka nuppineuloja :)


Kuvassa uusia mutta sitäkin vanhempia ovat vanha kirja jonka ostin Raumalta, sekä Gustavsbergin vanha lautanen.

Arvonta suoritettu!

Rakas mieheni arpoi voittajan, ja tässä voittaja: PiitiS, ONNEA ja iloista kesän jatkoa :)
Laitathan osoitteesi ja yhteystietosi minulle: adaochemil@gmail.com