12.19.2008

Joulussa on taikaa

Olen ehdoton joulu-ihminen. Voisin pitää joulukuun kodisssamme aina. Tosin siihenkin kyllästyisi, mutta tunnelma on niin erilainen kuin muulloin.
Joulu on käsin kosketeltavissa, siihen liittyy tuoksuja ja makuja, lämpöä, rakkautta ja pieniä rapisevia salaisuuksia.

Tänä vuonna kuten ennenkin joulu on taas tullut niin äkkiä, että en ole meinannut perässä pysyä. Ja sitten se on yhtä nopeasti ohitse...

Eilen naureskelin itsekseni kun tajusin että kotimme jouluasu on muuttunut jo moneen otteeseen :) Olen tehnyt uusia löytöjä, ja niihin olen tykästynyt kovasti. Myös senkkimme väri muuttui, jota ensin niin päättäväisenä vannoin olevani maalaamatta. Mieheni on ihan oikeassa, lopulta KUITENKIN jokin aina muuttuu :)

Näissä tunnelmissa toivotan teille kaikille tunnelma rikasta joulun tuloa, ja paljon onnellisia hetkiä rakkaidenne parissa.

12.15.2008

Terveiset Tukholmasta!

Vettä satoi joka päivä, mutta jotenkin siihenkin on jo niin tottunut että joulufiilis oli kuitenkin rinnassa kaiken aikaa.
Ihanissa kahviloissa tuli poikettua, kierrettyä jalat rakoille asti antiikkilikkeitä, ja nautittua Äidin seurasta.

Hotellimme oli tosi mukava, sitä voisin suositella kaikille mukavuuden haluisille. Kaikki oli kävelymatkan päässä, ja palvelukin oli hyvää. Ja pieni bonus oli kylpyamme, jossa otin raskaan shoppailupäivän päätteeksi vaahtokylvyn :)

Löysin kaiken mitä halusinkin tältä reissulta. Upeita antiikkiliikkeitä oli paljon, mutta hinnat tosin olivat aivan pilvien yläpuolella, auts! Silti löysin muutaman helmen, kuten vanhan soppaskoolin ja lasisen vanhan makeiskulhon :) Yksi edullinen ja aivan mielettömän täydellinen Kustavilainen tuoli jäi harmittamaan...sen olisin tuonut mukanani jos olisi ollut auto matkassa. Viimeisenä päivänä nautimme ehkä maailman parhaat suklaakonvehdit, mmmm...
Tuliaisena toin itselleni myös kamalan flunssan, ja nyt täällä kuumeisena ja tukkoisena taidan palata takaisin petiin.


Tässä muutamia kuvia tunnelmasta jouluisessa Tukholmassa.

12.04.2008

Joulukuun tunnelmia

Johan on aikaa taas vierähtänyt kun olen viimeksi kirjoitellut teille. Joulutohinat ovat olleet täällä niin kovat, että aikaa ei ole tahtonut riittää kaikkeen mitä tahtoisi tehdä. Joulukortitkin on tekemättä...mutta mikä parasta, sain jo tarvikkeet ostettua :)

Meillä oli täällä maanantaina joulukuvaukset. Koko päivä somisteltiin, poltettiin kynttilöitä, nautittiin joulukukista ja joulupuurostakin :) Eli toisin sanoen meidän kotona on joulu jo ihan valmiina. Kuvaus"tiimi" oli ihan mahtava, ja mukavaa oli! Tämä juttu sitten ilmestyy vasta vuoden kuluttua, mutta jännittää jo kovasti että millainen siittä tulee...

Näissä tunnelmissa lähestytään jo itsenäisyyspäivää. Nauttikaa!