10.31.2009

kaunis alkava marraskuu

Tänään, pyhänkö kunniaksi on ollut näin loistava ilma?? Vai onko se vain merkki siittä, että tällaista kauneutta olisi tuleva talvi täynnä?

En tiedä, mutta aurinko ja pieni kirpeä pakkanen ovet saaneet minut joulun lumoihin...ja tekemään kaikkea pientä joulun valmisteluja varten. Sain myös onnekseni siivottua VIHDOIN vinttimme, ja ensi perjantaina vienkin paljon tavaraa kirpparille :)

Mukavaa pyhäinpäivää, nauttikaa kauniista illasta.

10.18.2009

Taas on tullut aika joulukranssien...

Niinpä, ihan pian on jo marraskuu. Täällä jouluhöperönä olen jo miettinyt kaikki joulujutut valmiiksi, ja sormet syyhyten odottelen että saan avata jokavuotisen "kranssipajani".

Eli tänäkin vuonna valmistan iki-ihania puksuskransseja teidän kaikkien niitä halajavien iloksi :)
Olen ajoittanut niin, että kransseja saa marraskuun puolivälistä aina joulukuun kolmannelle viikolle saakka.
Mittatilauksena, joten ilmoitat vain toiveesi kranssin suhteen niin kaikki järjestyy. Hinta määräytyy siis ihan sen mukaan millaisen kranssin tahdot kotiisi :)
Toimitus joko postin tai matkahuollon kautta, ja toki noutaakin saa jos satut kulmilla pyörimään.

Ja toinen mukava juttu, jonka ajattelin tässä teille nyt paljastaa...eli meidän kodistamme ilmestyy joulujuttu tämän kuun 26.päivä ilmestyvässä Toivekoti-lehdessä. Sielläkin taitavat mm. nämä kranssi-ihanuudet vilahdella, hih :)

Mutta pitemmittä löpinöittä, yhteyttä voit ottaa sähköpostiini: adaochemil@gmail.com

Mukavaa alkavaa viikkoa!

10.11.2009

Uudessa loistossaan

Aikaa on taas vierähtänyt ihan huomaamatta viime postauksesta, ja tätä nykyä ollaan jo lokakuussa. Aika tuntuu juuri nyt menevän kovaa vauhtia eteenpäin...kohti joulua :)

Niin, viimeksi tosiaan lupasin että esittelen projektini tuloksen teillekkin. Eli jokunen viikko takaperin tosiaan asuin pölyn, kuumailmapuhaltimen, taltan ja pensseleiden kaverina. Viikko oli aikaa "oikean" työni ohessa tehdä valmiiksi tuoli, iso astiakaappi sekä nurkkakaappi. No ja sitä työtähän tuli tehtyä. Päivässä tunnit loppuivat kesken, mutta ahh, minä sitten niin nautin kun sain taas oikein kunnolla toteuttaa itseäni :) Ja tässäpä työn tuloksia.

Tosiaan iso Kustavilainen astiakaappi (tämä kätkee sisälleen tv:n) tuli meille paksun, todella röpyliäisen mutta kauniin vihreänä. Ensin sen piti olla hyvä niin, mutta minä taas tartuin tähän "maaliongelmaan" ja totesin vain että en voi katsoa kaappia sen epätäydellisen pinnan vuoksi. Lisäksi kaikki upeat yksityiskohdat kuten rihlaukset ovissa olivat aivan tukossa maalin alla!! Kaapin sisäosa oli ONNEKSI jätetty rauhaan, eli siellä olevat upeat pikkulaatikot ovat alkuperäisessä loistossaan.


Nurkkakaapissa oli sama ongelma, mutta työltään aika paljon helpompi kuin tuo iso kaappi.


No ja voitte arvata että tuolissa oli ihan sama juttu :) Maalia oli enemmän kuin luulin, ja tuoli muuttui heti paljon sirommaksi. Tämä tuoli heräsi oikein henkiin uudistuksen jälkeen !! Vaikka tuolin istuimesta pursuaa täytteet, ja näyttää ehkä vähän karultakin niin tämä on yksi lemppari kalusteistamme tällä hetkellä, hih :) Lähinnä toimii koristeena ja menneen ajan muistutuksena, mutta komea se on...


Kaunista alkavaa viikkoa teille kaikille!