Kyllä vain, maanantaina muutettiin koko pitkä päivä!!
Tiistaina purettiin ja järjestettiin, ja nyt eletään torstaita ja kaikki alkaa pikkuhiljaa näyttää jo normaalilta :) Kun tiistai iltana (oikeastaan yönä) sain viimeisenkin maton lattiaan, oli koti valmis.
Olen ihan totaalisesti rakastunut tähän meidän uuteen kotiin. Tunnelma täällä on ikäänkuin vanhassa maalaistalossa, johon yhdistetty aimo annos Kustavilaisuutta ja Rokokoota. Vaikka siis kyse onkin 80-luvulla rakennetusta rivitalo-asunnosta!
Muutamia juttuja on vielä työn alla, kuten jalkalistojen maalaus ja kylppärin katto. Mutta, sitten kun taas intoa löytyy...
Lattioihin olemme enemmän kuin tyytyväisiä :) Ne tuntuvat jalan alla niin hyvältä, puulta. Sävykin on ihan oikea, ja korkeat jalkalistat kruunaavat kaiken. Ja rappusistakin tuli hienot, vaikka niiden maalaus tuntui aluksi loputtomalta ja huonolta idealta.
Ja kaiken olemme itse tehneet...tätä kaikkea väsyneenä katsellen, voin vain olla hurjan onnellinen :)
Tässä muutamia kuvia teille remontin loppusuoralta, ja viimeisenä valmista tunnelmaa :)
Huomatkaa kuitenkin, että ihan kaikki ei vielä ole omilla paikoillaan...
5.27.2010
5.18.2010
Etenemistä ja väsymistä
Heippa!
Meidän remonttimme menee lujaa vauhtia eteenpäin :) Väsymistäkin on ilmassa...oikeastaan alkaa tuntua jo siltä että enään ei jaksaisi tehdä koko remonttia enään lainkaan. Mutta toisaalta taas, tietysti jaksaa :)
Ihan oikeitakin vastoinkäymisiä on toki mahtunut piiiiitkien ja hikisten työpäivien keskelle. Työtasot tulivat 3 päivää myöhässä, lattiat 4 päivää, ja arvatkaapa kuka niistä stressaa??
Onneksi kuitenkaan mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, mutta tokihan nuokin tekevät hallaa kun aikataulut muuttuvat radikaalisti moisten mählimisten takia. Ovat kyllä saaneet asian omaiset kuulla kunniansa, voin paljastaa ;)
Mutta kaiken tämän keskellä, olen hurjan onnellinen. Tämä keskeneräinen kaaos tuntuu jo ihan oikealta kodilta. En malttaisi enään tulla lainkaan tänne torille, mutta en viitsi silti mennä sinne toiseenkaan paikkaan purun keskelle nukkumaan , hih!
Kuvissa keskeneräisiä projekteja, sekä hemmotteluhetki ikiomalla terassillamme tänään päiväkahvin aikaan ;)
Ensi kerralla luvassa onkin sitten jo melkeimpä valmista jälkeä.
Aurinkoista viikon jatkoa!

5.08.2010
Näin se remppa etenee...
Heippa vaan!
Meillä eikun remppa vaan etenee, ihanaa. Meilkeimpä kaikki mikä irti lähtee, on myös lähtenyt! On niin kiva huomata miten joka ikinen päivä tapahtuu enemmän tai vähemmän näkyvää. Minun villi tavoitteeni on, että pääsisimme muuttamaan kahden viikon kuluttua :)
Eilen alkoi kesälomani, jonka aloitin hurjasti tasoittamalla/laastittamalla seiniä yhteen saakka yöllä. Nyt onkin sitten vähän sellainen olo, että jotain on eilen tehty, heh!
Mahahaavan tyyppistäkin on tuossa ollut, kun jouduin ensalkuun hoitamaan kaiken yksin. Niin, mieheni oli matkalla ja minä kun olen tällainen hätähousu niin koitin taas hoitaa liikaa asioita kerralla. Onneksi siihen on kuitenkin lääkkeet purreet hyvin.
Ennen kaikkea olen niin onnellinen tästä yhteisestä projektista mieheni kanssa :) Ja tietysti isäni, joka on avuliaasti käynyt meitä ohjeistamassa ja paljon myös tekemässäkin.
Tänään taitaa olla "välipäivä" meidän äitien kanssa seurustelun merkeissä,huomisen äitienpäivän vuoksi tietenkin. Jos osaan siis olla menemättä raksalle :D
Kuvissa saattaa olla materiaalia joka voi järkyttää hyvin esteettisiä silmiänne ;)Eli siis asunnostamme ennen ja kesken remontin. Lisää seuraa ensi viikolla...
Ihanaa viikonloppua!
-Sanna

Subscribe to:
Posts (Atom)