12.30.2011

Välipäivät

Niin se joulu vaan tuli ja meni, liian nopeasti. Sää oli ehkä huonoin ja kamalin ikinä! Mutta onneksi sisätiloista ei tarvinnut poistua :)
Aatto meni omalta osaltani hössöttäessä. Ensimmäinen kerta emännöidessä, ja tarkka kun kaikessa olen jäi nauttiminen vähän vähemmälle. Ruoat olivat kuitenkin ihania, samoin seura ja tunnelma <3 Oli ihanaa viettää tämä Ainon ensimmäinen aatto kotona, kiireestä huolimatta.

Joulupäivänä suuntasimme sitten mieheni kotiin, uusien patojen ääreen :) Täällä ollessamme ehdin jopa itsekin vähän hengähtää ja nauttia joulun rauhasta. Tapaninpäivän aamuna olikin sitten muutaman tunnin sähkökatko, ja keittelimme mm. aamukahvivedet kiukaan päällä kattilassa :D Kyllä vaan kummasti keksii keinot kun on pakko!

Nyt taistelemme kotona kamalaa tautia vastaan, sekä mieheni että minä. Ja minä tahtoisin niin voittaa sen taiston! Rohdoksi keittelin mustikka-karpalo kiisseliä, josko pöpöt sillä huuhtoutuisivat pois.
Väsymystäni on lisännyt myös Ainon lisääntynyt yöheräily. Neiti saattaa nykyisin herätä jopa 6 kertaa yöllä syömään, ja tämä mama on aamulla kuin haamu. Väsymys tekee minusta hajamielisen...en muista mitä piti tehdä tai sanoa :) Toivottavasti uusi vuosi toisi paremmat unet ;))

Näiden jouluisten kuvien myötä toivon teille ihanaa ja onnekasta vuoden vaihdetta!



12.23.2011

Kynttilöiden valossa, joulun rauhassa...

Päivä alkaa taittua iltaan, ja pikkuhiljaa alkaa tässäkin huushollissa hommat olla jouluksi valmiina. Eilen siivottiin koko päivä ja tuotu kuusi sisään. Tänään on leivottu, kokattu, ja suunniteltu kattaukset kuntoon. Pieni joulutonttumme on touhotellut jo muutaman päivän tonttulakki päässään :) Olisi hauska tietää, mitä hän ajattelee tästä kaikesta touhotuksesta. Elmeri ainakin on ollut ihmeissään, varsinkin eilen kun ravattiin eestaas milloin petarit kainalossa, milloin moppi heiluen ;)

Meillä on mieheni kanssa ollut seurustelu ajoistamme asti sellainen systeemi, että olemme vuorovuosina minun- ja sitten taas mieheni perheen kanssa jouluaaton. Tänä vuonna vuorossa on minun perheeni, ja päätimme kokoontua meille. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme jouluna kotona :) Toisaalta tuntuu hassulta kun ei lähdetäkään mihinkään, mutta kuitenkin todella ihanalta. Saan laittaa sellaisen joulun, jonka tahdon lapselleni antaa. Saan koristella ja toteuttaa omalla tavallani, ja luoda perheeni kanssa omanlaisemme jouluperinteet.

Sytytämme pian kuistille kynttilät, keitämme iltaglögit ja pikkuhiljaa rauhoitumme vastaanottamaan joulun :) Toivotan kaikille teille oikein lämmintä ja kaunista Joulua!

11.25.2011

Rakastan rakastan...

...saapuvaa joulua ja pientä joulutonttuamme ;) Aino on kasvanut kovasti. Hän on nyt siinä iässä, että tuntuu kehittyvän koko ajan kauhean paljon. Masuvaivat ovat toivottavasti taakse jäänyttä elämää. Tänään hän leipoi kanssani ihanaa suklaakakkua, ja oppipa siinä samalla sitten kääntymään selältä masulleen!

Elmerikin oli tietysti jutussa mukana :) Koiruliinista on tullut vähän liiankin kova vahtikoira Ainon suhteen. Jos joku kulkeekin ulko-ovemme ohitse niin alkaa komento! Kova räksytys saa välillä hermoni riekaleiksi, ja käyttöön onkin otettu mm.jäähypenkki keittiössä :D Tässä yhdessä kuvassa Elmeri siinä sitten kököttääkin.

Tämä tuleva joulu on jotain aivan erilaista, ihmeellistä. Sitä odottaa jotenkin aivan erityisellä tavalla, kun on oma pieni lapsi. Vähän niin kuin lapsena odotti joulua, sellaisella jännittävällä ja hassulla tavalla. Tahdon luoda joulusta Ainolle lämpimän ja rakkauden täyteisen muiston. En tahtoisi joulun olevan pakettimerta, lelutaivasta tai materiaalien kirjoa. Tahtoisin Ainon oppivan arvostamaan joulua muulla tavalla...
Vaikkei Aino tästä ensimmäisestä vielä muistakaan, niin silti on olemassa valokuvat ja fiilikset, joiden uskon jäävän mieleen :)

Sunnuntaina onkin sitten jo ensimmäinen adventti. Me suuntaamme ainakin lapsuuskouluni joulumyyjäisiin, ja joulukahveelle mummilaan. Toivon hiljaa mielessäni lumen tulevan...

Lämmintä adventtia, nauttikaahan :)

11.05.2011

Marraskuun alussa

Eikä lunta vaan näy! Nyt olisi jo iltojen pimetessä ihanaa, jos olisi edes pikkuruisen sitä valkoista höttöä tuolla katoilla ja teiden reunoilla. Mutta joka vuosi sitä on tullut, tänä vuonna näköjään vain vähän myöhemmin.

Meidän neidin masuvaivat ovat jatkuneet...olen ollut huolesta sekaisin, ja koittanut tehdä parhaani. Maitoallergia on nyt kuitenkin varmistunut, mikä on toisaalta helpottavaa tietää mikä on vikana, mutta toisaalta tietenkin hirmuisen kurjaa. Toivon sydämeni pohjasta, että pian alkaisi neidin olo helpottua. Olen nyt siis itse täysin maidottomalla dietillä, ja siihen lisäksi vielä munattomalla ainakin niin kauan kunnes oireet lievittävät. Ja ainakin maidoton siis jatkuu niin kauan kuin imetän. Ensin ajattelin etten ikinä pystyisi moiseen suklaan ja juustojen rakastajana, mutta tämä on ollut hurjan mielenkiintoista :) Netistä löytyy jos jonkinlaista reseptiä, joiden johdosta omakin masu on ollut omituisen rauhallinen :D

Tänään Pyhäinpäivän kunniaksi kahvittelimme vege-herkkujen ja kynttilöiden kera :) Mieheni ei oikein innostunut erityisemmin munattomasta ja maidottomasta suklaakakustani, mutta ah, olen itse aivan myyty! Lisäksi raikaavat taustalla joululaulut ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ja tunnelma on ihana...

Tunnelmallista viikonlopun jatkoa teille :)



10.18.2011

Kotoilua ja kransseja

Eipä ole mitään erikoista täällä, kotoilua vaan :) Olen ollut kovin väsynyt, enkä ole jaksanut sisustaa, saatikka sitten valmistaa keskeneräisiä projektejani joita on paljon...tosin kovasti haikailen niiden kimppuun, mutta katsotaan :)
Pieni Ainomme oli viime viikolla vuorokauden sairaalassa, tuntemattoman äkillisen oksennuspuuskan vuoksi. Olin tietenkin hänen kanssaan, ja ehkäpä sieltäkin nukkumattomat yöt vielä heijastuvat tänne. Onneksi neiti on kuitenkin jo ihan normaali naurava itsensä <3

Huomenna lähdemme käymään Helsingissä, vähän irtiottoa tähän kotoiluun nyt kun miehenikin on koko viikon syyslomalla :D Olen googletellut lounaspaikkoja, ja pari muuta kohdetta joissa tahtoisin käydä. Toivotaan, että Aino on kiltisti ;)

Jotkut teistä ovat ehkä miettineet, saako kauttani tänä vuonna buxuskransseja?  ja olette ehkä tulleet myös siihen tulokseen että no, ehkä ei...Mutta aion niitä valmistaa :) Tosin en niin isoissa määrin kuin aiempina vuosina, mutta jos halajat itsellesi sellaista, niin ota vain rohkeasti yhteyttä.

Pian saakin sitten alkaa jo postailemaan ihania jouluisia tunnelmia tänne, voi että tämä aika menee nykyään niin nopeaan. Mukavaa viikon jatkoa kaikille :D


10.04.2011

Omenaista

Syksyinen tervehdys :)
Täällä tämä syksy etenee kauniina ja koleana :) Ihanaa ulkona huomata, miten värikkäinä puunlehdet leijuvat hiljalleen alas...pian pääsee haravoimaan. Jostain syystä rakastan sitä puuhaa :)

Neiti kasvaa hurjaa vauhtia. Ainosta on tullut oikea hymytyttö :) Nauraa ja jokeltaa aina silloin, kun ei ole nälkä tai väsy. Viime perjantaina oltiin 3 kuukautisneuvolassa saamassa rokotuksia, eikä itketty lainkaan! Kyllä äiti oli sitten ylpeä tytöstään :)

Ainon nukkuessa olen tykännyt leivoskella kauheasti :) Minulla on jokin kumma tarve saada joka päivä päiväkahvilla jotain hyvää. Olen koittanut uusiakin reseptejä, mutta pitäytynyt silti niissä tutuissa ja turvallisissa. Syksyn omenasato on ollut runsasta, ainakin sillä perusteella että miehen äidiltä on saatu omenaa säännöllisin väliajoin. Ja voi että ne ovatkin olleet mehukkaita ja hyviä! Ja se tuoksu mikä niistä tulee on aivan jotain ihanaa.Yksi omppuleivonnais suosikeistani on mehevä omppupiiras, mutta rakastan myös kuvissa näkyvää Englantilaista herkkua: Apple crumblea. Sitä syödään mascarpone-kerman kera, ja se vie kyllä kielen mennessään.

Näissä päiväkahvi kuvien tunnelmissa toivotan teille kaikille mukavaa viikon jatkoa :)


9.14.2011

Pupuja ja nalleja

Syysmyrskyä ilmassa, lenteleviä lehtiä ja paljon kuraa...valkoisen koiranomistajan parhaita päiviä ;)
Leivoin mokkapaloja aikani kuluksi, ja ne oli herkullisia. Siivoilin myös, samalla kun kaikki muut vetelivät päivätirsoja. Kuvailinkin, sieltä täältä. Se on rentouttavaa puuhaa varsinkin silloin kun sitä voi tehdä ihan rauhassa ja inspiroituneessa mielentilassa.

Kuten yhdestä kuvasta näkyy, on meille Ainon myötä muuttanut myös pupuja ja nalleja...niitä asustaa sohvalla, tuoleilla, lattialla ja vähän siellä täällä :) Pelkäsin vähän etukäteen että "kamalaa jos minusta tulee äiti, joka ei voi sietää leluja silmissään". Olin jopa melkein varma että mitään ei tässä huushollissa ole näkyvillä. Mutta toisin kävi, ja siitä olen iloinen. Tämä on uusi elämäntapa, ja olen nattinut jok´ikisestä värikkäästä leikkikalusta ja helisyttimestä :D

Näissä syksyisissä ja hieman hämyisissä tunnelmissa toivotan Teille kaikille ihanaa viikon jatkoa sateesta ja tuulesta huolimatta :)

8.25.2011

Onnea on

Syksyltä tuoksuva tervehdys!

Eilisen syksyltä tuoksuvan, sumuisen aamun johdosta innostuin kuvaamaan yhtä sun toista. Kävimme myös Ainon ja Elmerin kanssa ruusunmarja varkaissa, ja sain nautiskella hetken rauhassa kanelilta tuoksuvaa omppupiirakkaa.

Syksyihmisenä olen taas elementissäni. Huumaannun syksystä joka vuosi, ja tänä vuonna se tuntuu vielä sitäkin ihanammalta, kun saan jakaa sen ilon Ainon kanssa. Aino on varsin ihana tyttö :) Nauravainen ja kiltti, joskin ilmaisee kyllä hyvinkin äänekkäästi jos jokin on vinossa. Olen saanut kummallista virtaa elämääni tämän rakkaan ihmisen myötä....ikäänkuin elämäni olisi löytänyt tarkoituksen, ja tiedän mitä minun tulee tehdä. En nyt sano että olisin kulkenut tähän asti sumussa, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Olen sanattoman onnellinen, ja vaikka välillä myös tavattoman puhki, en siltikään vaihtaisi päivääkään!

Syksyisen ihanaa viikonloppua teille kaikille :)






8.10.2011

ARMAS

Tervehdys taas :)

On tainnut syksy saapua jossakin välissä...sen huomaa kun pitää ovea auki, ja lattiat viilenevät niin ettei ilman villasukkia enää pärjää :)
Aika on mennyt muutoinkin ihan hurjaa vauhtia. Meidän Ainokin on kasvanut silmissä, ja kehitystä tapahtuu kaiken aikaa. Paljon hän tykkää nukkua, välillä syödä ja vähän seurustella, naureskella ja sitten taas nukkua. Ne välit käytän kotitöihin ja omaan aikaan, joka yleensä menee täällä blogi-maailmassa. Täällä saa ahdettua mielensä ja silmänsä täyteen kaikkea kaunista ja mukavaa luettavaa, Teidän kuulumisianne ja kuvianne.

Olen nyt viikot yksin kotosalla, kun miehen opinnot jatkuivat Kuopiossa. Ikävä on kova, ja kainaloon on kaipuu kaiken uuden keskellä, mutta alkaa tämä pikkuhiljaa tuntua jo ihan hyvältä näinkin :) Päivääkään en vaihtaisi, vaikka välillä väsymys onkin melkoinen.

Ja se Armas josta tänään halusin Teille kertoa ei nyt olekaan Aino, vaan ihan HUIKEAN IHANA vanhan ajan oikea maitokauppa. Olimme kaupan avajaisissa visiitillä,tosin siitäkin on ehtinyt jo vierähtää jokunen viikko. Tunnelma oli huikea, aivan ihana pikkuinen kauppa jossa tarjolla tuoreita vihanneksia, lihaa, juustoja, maitotuotteita laidasta laitaan ja kaikki luomua ja kauniisti esillä :) Koriimme eksyi juustoa ja ehkä maailman herkullisinta patonkia! Maitotuotteita aion mennä kokeilemaan paremmalla ajalla. Ne ovat kuulemma aivan uskomattoman ihania...

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille, käykäähän tutustumassa Armaaseen jos siellä päin liikutte :)






7.25.2011

Vauvan tuoksua

Tervehdys kaikille. Arvaatte varmaan mikä on aiheeni tänään ;) Mutta eipä eläämäämme oikeastaan paljon muuta mahdukaan kuin tuota vauvan tuoksua kaikissa sen eri muodoissa. Ja siitä nautin!
Olen alkanut huomata, että arki vauvan kanssa on alkanut sujua lähes normaalisti. Syöttämiset ja muut touhut eivät enää vaadi ylimääräisiä ponnisteluja, ja oma jaksaminenkin alkaa viimein olla lähes entisellään. Suunnittelen lähteväni pitkälle juoksulenkille, käydä vaunujen kanssa kyläilemässä ja kaupungilla, sisustella vauvan nukkuessa ja käydä hierojalla :)

Menneenä lauantaina meillä oli ristiäiset. Pikkuisen rinsessamme nimeksi tuli Aino Lyydia <3
Pidimme juhlat mieheni kotitalon puutarhassa. Ajatuksenamme oli, että lapsemme kastettaisiin taivasalla. Muutamat isot ukkospilvet vainosivat uhkaavasti tilaisuutta, mutta päättivät onneksi kiertää meidät :) Juhlat olivat ikimuistoiset, kauniit ja herkät. Ja kaikki rakkaat olivat paikalla.Ilma oli tukahduttavan kuuma, mutta kaikki sujui siitä huolimatta hienosti. Aino oli tyytyväinen, mummujen leipomukset olivat täydellisen herkullisia ja kahvikin maistui kuumuudesta huolimatta :)

Sen vaan voin tähän vielä todeta, että vaikka välillä vielä iskeekin epätoivoinen väsymys en voisi olla tämän onnellisempi ihminen. Kun pieni ihminen on sylissä ja tuhisee rintaani vasten, en voi välillä muuta kuin itkeä onnesta. En olisi uskonut koskaan miten hienolta tuntuu olla äiti, korvaamaton ihminen jollekin niin kauniille...

Onnellista ja aurinkoista viikkoa ihanaiset :)


                        
                        
                        

7.05.2011

Meidän rinsessa

Tervehdys vaan!

Tulin ihan vain pikaisesti esitelläkseni teille hänet, meidän pienen rinsessan <3
Vauva syntyi lauantaina 2.7. klo. 9.14. Kaikki meni varsin mainiosti, ja vointi on ollut loistava!
Tulimme tänään kotiin, mutta en vain malttanut olla käväisemättä täällä...nyt kun vauvakin on päikkäreillä :)

Mukavaa viikon jatkoa :)


6.24.2011

Yötön yö

Täällä sataa vettä vaakaan ja lujaa! Samalla jostain pilven reunasta paistaa aurinko. Tämä on ensimmäinen juhannuksemme kun olemme kotona...toisaalta on haikeaa, mutta toisaalta en nyt edes jaksaisi lähteä juhlimaan ja katsomaan muiden juhlimista ja valvomista.
Laskettuun aikaan on tasan 2 viikkoa, ja voimani ovat täysin poissa! Voisin vain nukkua ja nukkua...Meille on myös ounailtu, että vauvamme todennäköisesti syntyy ennen laskettua aikaa, joten olemme ihan senkin takia kotosalla ja juhlimme oman jaksamisen mukaan :)

Illalla aiomme vähän grillata, käydä kotirannassa katsomassa kokkoa ja kuuntelemassa elävää musiikkia. Nauttia, mennä ajoissa nukkumaan ja viettää viimeistä juhannusta kaksin :)

Toivotan teille kaikille kaunista ja kesäistä keskikesän juhlaa. Pitäkää toisistanne huolta <3

6.12.2011

Hellettä paossa...

No nyt on sitten kesä ja aurinko! Tässä tilassa täytynee todeta, että olen jo lopen kyllästynyt ja väsynyt näihin megapaahteisiin päiviin. Mitään en jaksa tehdä, ja nilkkoja turvottaa ja särkee. Yöllä saa herätä jatkuvasti juomaan ja nyt olenkin nukkunut märän rätin kanssa ilman peittoa :)

Kauheaa valittaa kun on hieno kesä, mutta rajansa kaikella. Viimeiset pari päivää olenkin ollut ihan suosista hellettä paossa sisällä. Syönyt jätskiä, koittanut jaksaa vähän touhuta pakollisia puuhia ja lukenut paljon. Unohtamatta tietenkään päikkäreitä Elmerin vieressä sohvalla.
Laskettuun aikaan on nyt vähän reilu 3 viikkoa, joten ymmärtänette aurinkoon liittyvän toitotukseni?

Mutta kaikesta huolimatta luonto on UPEA! jaksan ihailla vehreyttä ja runsautta joka päivä :) Tässä eräänä iltana oli pakko napata iltalenkillä tien varressa rönsyilevästä ruusupuskasta muutama oksa. Ne tuoksuvat ja näyttävät täällä niin kauniilta...

Kaunista ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :) Sadetta odottaen...

5.26.2011

Koti hyvin, kaikki hyvin

Aurinkoinen tervehdys täältä taas pitkästä aikaa. Kesäkuussa pian ollaan ja täällä masu vaan kasvaa :) Eipä enään kauaakaan kun pieni nyytti jo tässä sylissäni tuhisee.

Tänään oli jännittävä päivä, sillä meillä kävi sisustustoimittaja yhdessä kuvaajansa kanssa. Herkuteltiin, ihmeteltiin ja jutusteltiin niitä näitä. Tunnit riensivät ja upeita otoksia tuli! Voitte vaan kuvitella miten olen koko alkuviikon siivonnut, puunannut, pessyt mattoja ja ikkunoita. Suunnitellut tarjoiluja ja  kattauksia, sommitelmia ja istutuksia :)
Alkuviikosta alkoi jo tuntua että en saa mitään valmiiksi, kaikki kun tuntuu niin paljon raskaammalta masun kanssa touhutessa. Mutta toisaalta taas totesin, että kuvaukset ovat kuin piste i:n päälle tälle keväälle. Nyt minun ei tarvitse miettiä koko kesänä moisia juttuja, ja voin keskittyä lähinnä tähän vauvapuuhasteluun :)

Nyt on koti siis hyvin, ja vauvanhuonekin valmis vihdoin viimein kun sain verhotkin ikkunaan :) Kaikki on valmista pienen palleron saapumiseen, petikin jo pedattuna häntä odottelee.

Tässä nyt muutamia maistiaisia tunnelmasta  tänään täällä meillä. Ja niitä vauvanhuone-kuvia tottakai! (täytyy muuten todeta että vähän kököiltä näyttävät nämä omat kuvani, kun seurasi koko päivän kunnon kameralla otettuja teoksia)
Mukavaa loppuviikkoa jokaiselle.