Menneenä viikonloppuna olin myös käymässä hämeenpuiston UPEILLA sisustus-antiikki-lifestyle-markkinoilla (nimike saattaa olla hieman epäjärjestyksessä mutta jotain sinne päin). Tapahtuma oli järjestetty ihan viimeisen päälle, ilma suosi ostostelijoita ja aarteita kyllä löytyi. Omani esittelen ensi kerralla ;)
Paljon muuta ihmeellistä en sitten viime aikoina olekaan tehnyt. Tulevana lauantaina on siskoni häät, ja kaason virassa olen jännännyt, järjestellyt, laittanut pystyyn polttarit, askarrellut ja muuten vaan ressannut sitä :) Päivästä tulee ikimuistoisen upea, siitä olen varma. Paistoi se aurinko tai ei.
Aino kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Menohirmu, koheltaja, touhottaja, vauhtimato...mitä näitä nimiä nyt rakkaalla lapsella onkaan ;) Tämäkin aamu alkoi sillä, että juuri kävelemään oppinut neito mukkasi päin pöydänjalkaa ja nyt koko yläien on aivan musta, onneksi sentään verenvuoto lakkasi aamupäivän aikana :/ Menevälle sattuu ja tapahtuu, tällaista meillä nykyään.
Kesään on mahtunut melko vähän, mutta silti niin paljon! Häät kruunaavat kaiken <3 p="p">Toivon ihanaa syksyistä ja aurinkoista viikkoa kaikille teille :)
3>