tänne meille tuli talvi sitten perjantaina :) Lunta oli tullut yön aikana ainakin 5cm. Aino oli aamulla ihmeissään, kun ei pikkuinen lumesta mitään muistanut. Uskaltautui sitten kuitenkin lumen sekaan, eikä se hassumpaa ollutkaan ;)
Tämä kirjoitteluni tänne blogiini on ollut jälleen kerran aika vähäistä, vaikka oikeasti tarkoitukseni oli petrata asian kanssa! No mutta jos selitykseksi käy, että meille tulee kevätvauva niin ehkä ymmärrätte ;) Olen juuri toipunut kaameasta alkuväsymyksestä sekä pahoinvoinneista. Elämä pienen Ainon ja kasvavan masun kanssa on ollut jokseenkin haasteellista ainakin välillä, mutta nyt tosissaan tuntuu että vointini on jo todella hyvä :)
Ollaan keskitytty viime aikoina siihen mihin voimat ovat riittäneet. Kotona on helpompi kuin reissussa, mutta välillä pieni herkutteluhetki kaupungilla piristää viikkojamme :)
Pesänrakennusviettini on ollut valoillaan jo kuukauden verran...lastenhuone on viimein saatu sopivaksi kahdelle, ja kaikkea muutakin on möbleerattu, käännetty, väännetty, ommeltu ja suunniteltu. Kylpyhuoneremonttikin alkaa viikon kuluttua, Viimein! Kotonamme on käynyt kalustekato, sillä kaikki lisätila on pian todellakin tarpeen :) Huutiksessa on jos jonkinlaista ihanaa tarjolla...käykäähän kurkkimassa linkin kautta.
Aikomukseni on tästä kaikesta huolimatta jatkaa blogissani, mutta aika ja inspis on aika-ajoin kortilla. Ensi kerralla aion kuitenkin esitellä valmiin lastenhuoneen, kunhan saan sieltä vielä yhden pöydän myytyä tieltä pois ;)
Palaamisiin rakkaat <3 p="p">
3>
10.28.2012
10.02.2012
Joulukransseja tänäkin vuonna :)
Näin lokakuun toisen päivän kunniaksi onkin tosi fiksua alkaa puhumaan joulusta ;) Vettä sataa ja on niin syksy kuin vain voi syksy olla!
Mutta koska muutamat teistä ihanat lukijani olette jo joulukransseja kyselleet, ajattelin siksi ilmoittaa että tänäkin vuonna aukeavat ovet kranssipajallani marraskuun aikana :) Otan jo nyt vastaan ennakkotilauksia, ja toivoisinkin että kaikki tilaukset tulisivat viimeistään joulukuun alkuun mennessä. Tämä siksi, että sen jälkeen materiaalien saanti vaikeutuu.
Homma menee kuten aiempinakin vuosina. Materiaali on buxus; ihana kaunis, muhkea ja jouluinen :) Kestää hyvin sekä sisällä että ulkona. Koon saat valita itse, ja hinta määräytyy sen mukaan. Nauhatoiveita saa esittää ja yritän toteuttaa kaikkien toiveet parhaani mukaan :)
Laitahan meiliä jos innostuit: adaochemil@gmail.com

Subscribe to:
Posts (Atom)