Kaksi viikkoa sitten perheemme kohtasi äkillisesti suuren surun. Surun jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Olen tämän ajan sisällä itkenyt kilpaa taivaan kanssa, ollut välillä iloinen kauniista muistoista. Olen yrittänyt hukuttaa ajatuksiani johonkin mitä ei kuitenkaan ole. Ikävöinyt niin paljon että sanojakaan ei enää löydy. Hyvästellyt Isäni viimeiselle matkalleen kesän kauneimpana päivänä...
Huomenna yritän palata töihin. Ajatus ei tunnu kovinkaan positiiviselta sillä olen pohjattoman uupunut. Mutta hei, yritän ainakin parhaani ja toivon että se auttaisi minua tämän kaiken keskellä.
Toivon teille kaikille kaunista ja ihanaa kesää. Voi olla, että palaan vasta sitten kun voimani ovat palanneet.
Halauksia!
