Tänään aurinko on hellinyt meitä. Eilenkin se teki samoin. Vettä on satanut enemmän kuin tarpeeksi mutta minun joulutunnelmani on niiiiin katossa, että edes harmaus ja vesisade eivät lannista minua enään :)
Kaikki kranssitilaukset ovat melkeinpä jo lähteneet maailmalle, ja tuntuu että joulu on jo ihan ovella...
Kotia ollaan laitettu joulua varten, mitenkäs muutenkaan! Minä en ole mikään tonttu-ihminen, enkä pahemmin kaipaa kuustakaan sillä sellainen ei meille mahtuisi. Sensijaan hyasintit, amaryllikset ja jouluruusut, sekä omatekemät kranssit ja kynttilät tuovat sen kaikista hartaimman joulutunnelman meidän kotiimme. Vaikkakin lastenhuoneessa tontut kyllä kurkkivat siellä täällä...
Lasten kanssa ollaan leivottu pullaa, torttuja, suklaakakkua ja pipareita joten ehkä ne herkut kuuluvat aika pitkälti myös meidän joulun odotukseemme. Eikai joulu voisi tullakaan ilman jouluisia tuoksuja, eihän?
Odottelen vielä ennen joulua ison kalustekuorman saapumista Ruotsista, joten tällä tontulla puuhaa riittää vielä. Mutta mikäs sen ihanampaa olisikaan kuin tässä tunnelmassa alkaa puuhastelemaan kauniiden juttujen parissa.
Ihania puuhasteluja ja Jouluisia tunnelmia teidän kaikkien sydämiin. Niin ja hyvää Lucian päivää <3 br="">3>