3.13.2011

Keväisiä tuulahduksia

Siitä onkin huomaamatta kulunut jo useampi viikko kun olen tänne kirjoitellut. Viikot ovat menneet kuin siivillä, vaikka tekemistä ei oikein olekaan ollut.
Jotenkin vaan tämä raskaus tuntuu muuttavan käsitystä kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Muuttaa ihmistä ihmisenä, sekä saa näkemään kaiken eri tavalla. Olen huomannut helposti ajattelevani vain, että kaikella on tarkoituksensa ja että minun kuuluu nyt levätä eikä stressata enään siitä mitä minäkin päivänä kuuluisi tehdä. Masuni kasvaa niin hurjaa vauhtia, että monesti päivät menevät vain ajatellen kotiaskareiden lomassa tulevaa. Millaista on sitten olla oman pienen lapsen kanssa, ja millaista minun ja meidän elämämme tuleekaan olemaan.

Tunnen itseni hurjan onnelliseksi nyt, vaikka vastoinkäymisiä on ollut ja jaksamistani on koeteltu oikein urakalla.
Pilkahdus keväästä ja tuo auringon valon määrä tekee ihmeitä!


Tänään aurinko paistoi niin kauniisti, että nautin ihan vaan siitä kirkkaudesta joka sisälle loisti. Se sai minut taas kuvaamaan :) Ja kun eilen sain tehtyä kunnon siivouksen, oli löhöäminen entistä mukavampaa. Vietinkin oikein rentouttavan hetken kera tuoreen tiikerikakun, maitokahvin sekä yhden upeimmista kirjoistani.
Sisustuspuuskan iskettyä minuun, en sitten enään jaksanutkaan tarttua siihen. Mutta haaveilua jatkan kirjani parissa koko loppu illan :)


Toivon oikein aurinkoista viikkoa jokaiselle.


8 comments:

Fågel Blå said...

I can only say!!!!
Beautiful!!!!
Kathrine

Kesäkukka said...

Hyviä vointeja ja aurinkoa Sinun viikkoosi myös!

taburetti said...

Kaikella on aikansa ja sinulla on nyt aika nauttia ensimmäisestä raskaudestasi...:))
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja ihanaa..:))
Itse odotan myös innolla hiljalleen saapuvaa kevättä.
Lämpimin terkuin Jaana

Ainosofia said...

Voi kun tuli oma raskausaikani mieleen ja siitä onkin kauaaaaan :)

Kuvasi ovat aina niin hurmaavan kauniita, joita katselisi enemmänkin inspiroituakseen.

Nuo alemmat kuvatkin ovat vallan jääneet näkemättä Onnea Paljon ԼƠƔЄ♥

Voihan hyvin - siksi varmaan oma raskausaikanani tuli mieleen kun se oli myös niin upeaa kaikinpuolin...

Sateenkaarentaa Riikka said...

Niin kauniita kuvia, ihanan onnellista odotusta!
Ilona

Marie Elisabeth said...

Ihania uutisia ♥ Olen iloinen puolestasi! Kaunis hääkuva aikaisemmassa postauksessa.
Kaikkea hyvää ja ihanaa sinulle, täällä oli kiva vierailla niin kuin aina :)

Anonymous said...

Mukavan kodikasta luettavaa ja kauniin yksinkertaisia kuvia :)

Akissfromthepast said...

upeita kuvia! hienoa kun löysin upean blogisi!