Kustavilainen soffa

Sunnuntai heipat täältä kynttilän hämyisestä olohuoneestamme. Minun piti kirjoitella jo aamusella ennenkuin lähdin töihin, mutta enpäs sitten ehtinytkään.
Aamuinen aurinko oli niiiiin kaunis tänäänkin, että tartuin pitkästä aikaa kameraan ja kuvasin teille meidän uutta tulokasta.

Meidän sohva on vuosien varrella vaihtunut useamman kerran. Mietin, että mitäköhän kaikki ajattelevat kun taas menin antiikki-hurmiossani rakastumaan vanhaan puusohvaan ja luovuin näin ollen muhkeasta Howardistamme? Mutta sitten ajattelin että ei mun kannata ajatella. Tämä on mun elämä ja rakastan sitä tällaisena. Pysyn vauhdissa kun saan toteuttaa haaveitani ja intohimoani. En voisi mitenkään olla samanlaisessa kodissa vuodesta toiseen...ehen! Kyllästyn liian nopeaan ja mielihaluni vaihtelevat ihan oman sen hetkisen elämäntilanteen ja fiilikseni mukaan. Vuodenajat vaikuttavat myös hyvin pitkälti miltä kotimme milloinkin näyttää.

Isän kuoleman jälkeen olen jopa päättänyt, että teen sitä mitä haluan jos se vain tekee minut onnellisemmaksi. Nautin siitä mitä osaan, ja siitä että voin sitä tehdä. Lopputulos tällä kertaa on uusi Kustavilainen sohva.
Löysin tämän jo muutama kuukausi sitten Mirantikista. Olimme tuolloin katsomassa Miran ihanassa puodissa kaappia lastenhuoneeseen...ja kuinkas sitten kävikään. No saimme kaapin, ja rakastuin tulisesti sohvaan! En saanut sohvaa mielestäni kotiin tultuamme, ja näin sohvan jo meidän olohuoneessamme. Puhuin sohvasta, ajattelin sitä, olin aivan myyty. Mies tykästyi onnekseni sohvaan myös, eikä minun tarvinnut mitään suostutteluja edes tehdä. Kaupat sovittiin ja saimme viikko sitten sohvan viimein kotiin, kun vanha muutti toisaalle.

Pientä totuttelua uusi sohva on vaatinut, mutta olemme tyytyväisiä. Tunnelma on ihan älyttömän ihana. Juuri sellainen kuin joskus ennen kun meillä oli vanha soffa! Kustavilainen.