10.05.2017

Tervehdys!


Pitkästä aikaa.
Aika on kulunut, hassua miten aika onkin juossut tällaista vauhtia. Elämässäni on tapahtunut paljon ja suuria asioita. On menty eteenpäin, pysähdytty välillä ja ja juostu taas. Opeteltu uusia asioita ja nautiskeltu kaikesta uudesta hyvästä ;)

En ole arjen ja uusien kuvioiden kaskellä juuri täällä ehtinyt käydäkään, olen lähinnä Instagramin kautta jakanut kuvia kodistamme ja elämästämme. Ajatus kuitenkin on herätellä blogiani uudelleen henkiin. Mitä Sinä tahtoisit täällä lukea ja katsella??

Mutta kuten ennenkin, Joulu ei saavu ilman kranssien tekoa ja siitä saamaani joulun fiilistä. Se tekee minut onnelliseksi! Kranssit valmistuvat tänäkin vuonna normaaliin tapaan, ja otan tilauksianne vastaan.

Tuttu systeemi jo aiemmin kransseja tilanneille. Uusille kiinnostuneille sen verran tiedoksi, että kransseja saa ihan juuri sen kokoisena ja muotoisena kuin vain toivoa saattaa! Hinta määräytyy sen mukaan millaisen tuotoksen suunnittelemme. Kranssit sopivat sekä sisälle että ulos. Kranssit lähetän postitse ympäri Suomen, tai ne voi noutaa kotoamme.

Kuvat toistavat itseään, mutta ovat niin jouluisen tunnelmallisia, että käytän niitä uudelleen :)

Tiedustelut ja tilaukset voitte laittaa sähköpostiini: adaochemil@gmail.com
Palaamisiin!




1.04.2017

Kliseitä

Ihanaa, aurinkoista alkanutta vuotta Sinulle!

Minusta tuntuu, että olen joka vuosi tullut tänne kirjoittamaan siitä mitä aion tänä vuonna tehdä ja toteuttaa. Tulee uusia mutkia matkaan, ja kaikki unohtuu. Uusia vastoinkäymisiä ja pysähdyksen paikkoja, jotka saavat siltikin ajattelemaan toisin kuin mitä olin ennen ajatellut. Unohtanut sen mitä oikeasti pitäisi olla ja tehdä. Unohtanut hengittää.

Siksi tänä vuonna en sorru siihen. En tahdo suunnitella enkä sanoa tekeväni mitään, mitä en varmasti pysty tekemään. Saan kompastua, mutta nousen ylös. Saan itkeä onnesta jos siihen on aihetta. Menen eteenpäin päämäärätietoisena, tavoitteenani olla vain onnellinen ja varma siitä mitä teen. Varma itsestäni. Varma tunteistani. Tästä vuodesta on pakko tulla ainakin parempi kuin viimeisestä.

Kohti kevättä ihanat!