12.31.2010

Kaikkea hyvää alkavalle vuodelle!

Joulu meni mukavasti ihanassa seurassa, tunnelmien keskellä. Mutta loppua kohti alkoi olla jo liiankin paljon ohjelmaa, ja nyt tämä mamma potee joulun jälkeistä uupumusta mahoineen :)

Kun näin uudenvuodenaattona olen mietiskellyt mennyttä vuotta, on se ollut varsin mainio! Todella tapahtumarikas ja ihana... Ensin oli häät, sitten ostimme oman kodin johon teimme onnistuneesti yhdessä hienon remontin. Sitten vaihtui työpaikka, ja sen jälkeen meille muutti pikku-Elmeri. Sisko sai samoihin aikoihin pienen Elias-pojan, jonka kummeiksikin meidät pyydettiin. Syksy meni työn merkeissä, kunnes saimmekin tietää että meille on tulossa oma pikkuinen <3

Ja se mistä olen hurjan onnellinen, on se että vaikka kuinka elämä vie ja heittelee niin täällä saa puhua kauneudesta ja sisustamisesta. Antiikista ja rupsahtaneista astioista. Sellaisista elämän pienistä asioista, jotka tekevät meidät iloisiksi :)

Näissä vielä jouluisissa tunnelmissa toivon Teille kaikille mitä mahtavinta alkavaa vuotta 2011!
Halauksin, Sanna




                        

12.23.2010

GOD JUL

Upea pakkassää, täydellinen kuura puissa ja ikkunalaseissa. Tänään suuntaamme miehen kotitaloon viettämään Joulua. Tapanina seuramme vaihtuu omiin sukulaisiini, kun menemme siskoni luo päivälliselle. Luvassa siis monelle päivälle maukasta ruokaa, herkkuja, takkatulen lämpöä ja rakkaita ihmisiä.

Näiden jouluisten tunnelmakuvien myötä täältä meiltä toivon teille kaikille lämmintä ja rauhallista Joulua <3

12.10.2010

Joulu- yllätyksiä !

Ulkona on kaunista! Tosin ulkoilut sinänsä ovat jääneet vähälle, sillä sain viime yön aikana kaamean kuume-flunssan :( Tämä päivä on mennyt sängynpohjalla, ja toivonkin tämän loppuvan pian.

Tosin sängynpohjalla ovat menneet jo viimeiset pari kuukautta, sillä saimme mieheni kanssa iloisen yllätyksen. Meille on tulossa kesävauva <3 Pahoinvointia ja tolkutonta väsymystä on ollut, ja tuntuvat jatkuvan edelleen. Tosin eivät enään onneksi niin voimakkaina, joten ehkä pian saan alkaa nauttia raskaudesta ihan oikeasti ja onnellisesti :)
Minä neuroottinen sisustaja olen alkanut jo laittaa lastenhuonettakin pikkuhiljaa, mutta minkäs teet kun en voi pitää sormiani erossa tulevasta projektista :)

Tanskan matkakin meni, olin kamalan väsynyt ja siksi kärttyinen. Ehkä myös siksi että muilla tuntui olevan kovin ihanaa ja rentouttavaa, kun minä taas en voinut täysin nauttia mistään. Mutta kovasti yritin, ja olihan se Kööpenhamina kaunis. Saimme ihania ruokia, tuliaisena ihania Tanskalaisia leipiä sekä aimoannoksen joulumieltä. Tivoli oli kuin sadun joulumaa, ja pääsin viimein vierailulle ihanaan Butik Sophieen. Kaikkialla oli panostettu jouluun ja sainkin hienoja kuvia, ja niitä maistiaisena teillekin :)

Pitäkäähän itsenne lämpiminä, ettei flunssa iske :) Mukavaa tulevaa kolmatta adventtia kaikille!


        
                    



                                                                                                              
                 
                        

12.02.2010

Joulukuu

Ainakin se on alkanut upealla jouluisella säällä. En voi olla ihailematta noita upeita puita, jotka ovat valkoisen huurrekerroksen alla kuin sadussa konsanaan :)

Joulu on tullut vihdoin meidän kotiinkin, kransseineen päivineen. Tänä aamuna keitin riisipuuroakin, ja voi että se on aina vaan yhtä herkullista. Perjantaina lähdemme miehen perheen voimin Kööpenhaminaan katselemaan jouluista Tivolia, ja joulutoreja. Kummipojalle olisi tarkoitus ainakin löytää jotain kivaa sieltä joululahjaksi, ja olisihan se ihanaa jos saisi sieltä kotiin viemisiksi vielä lisää joulu-fiilistä :)

Myös jouluarvonta päättyi eilen. Illalla en enään jaksanut tänne kirjoitella, mutta nyt kun voittajakin on selvillä, on aika se myös julkistaa. 50:n lippusen joukosta nostettiin siis yksi lipuke, ja tässä luki: .erin. Onnittelut siis voitosta :) Ottaisitko yhteyttä meiliini: adaochemil@gmail.com, jotta saadaan kranssi matkaan kohti uutta kotia :) Kiitos kaikille muillekin osallistujille. Oli ilo huomata kuinka moni käy blogiani lukemassa, ihan uusiakin nimiä oli joukossa.

Lopuksi esittelen muutamia UPEITA otteita jo aiemmin kertomastani uudesta kirjasta: Kartanoista huvimajaan. Näissä harmonian täytteisissä tunnelmissa toivotan teille kaikille mukavaa alkavaa viikonloppua, ja rauhallista Itsenäisyyspäivää :)