11.21.2012

Epätavallista elämää

Hellurei!

Otsikkoni kuvastaa elämää täällä ei kotona-vieraassa kodissa :) olemme asuneet täällä suuren suuressa, vanhassa ja kauniissa puutalossa nyt kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko meni siinä että Aino nukkui yönsä levottomasti, putoili suojaamattomista portaikoista useita kertoja ja kaikki oli muutenkin ihan hukassa! Pienen lapsen kanssa tämä on ollut hyvin stressaava ja ei niin mieluinen kokemus.
Nyt kun Aino nukkuu yönsä taas hyvin ja kaikki on muutenkin asettuneet jotenkuten, olen minä alkanut pelätä täällä. Joo, mielikuvitukseni narisevassa, paukkuvassa ja vieraassa talossa alkaa laukata iltaisin liiankin lujaa- silloin siis kun mieheni on yön töissä.

Mitään jouluun liittyvää en toistaiseksi ole voinut kranssien lisäksi tehdä. Sormet syyhyävät siirtelemään ja järjestelemään anopin kalusteita ja tavaroita, mutta saavat kuitenkin (ainakin toistaiseksi) olla paikoillaan :D Ompelu juttujakin olisi mielessä mutta kankaat ovat kotona.

Mahanikin kasvaa sellaisella vauhdilla, että suuremmat tekemiset saavatkin vähitellen unohtua. Mutta silti mieleni on haikea, ellen ehdi tänä vuonna laittaa joulua omaan kotiimme lainkaan...
Jos kuitenkin kaikki rempan suhteen menee hyvin ja pääsemme aikataulun mukaisesti takaisin kotiin, ehdin ehkä jotain :) Tällä haavekuvalla mennään päivä kerrallaan ja odotellaan kuumeisesti näiden rapakelien loppumista!

Oman kodin tunnelmakuviin...kaunista viikon jatkoa jokaiselle :) Muistahan osallistua alla olevaan arvontaan, vielä muutama päivä aikaa.



3 comments:

Fågel Blå said...

Beautiful
Kathrine

Anonymous said...

Toivottavasti ehdit edes vähän joulua laittaa. Olen viettänyt nykyisessä talossamme ensimmäisenä vuonna "jouluttoman" joulun remonttikaaoksen keskellä... ei se ollut kivaa, varsinkaan kun olen tällainen jouluihminen... mutta sen jälkeen joulut ovatkin olleet mieluisia :)Olen myös osallistunut arvontaasi ja jännityksellä täällä odottelen tuloksia. Minulla olisi täydellinen paikka sille kauniille kranssille :)

Jaana said...

Hui, minä olisin juuri samanlainen mielikuvitukseni kanssa. :)

Kranssi saapui ja on todella kaunis ja ihanan muhkea! Nyt jo tuolla ulko-ovessamme. Heti tuli jouluinen tunnelma, kun sain sen oveen.

Mukavaa viikonloppua!