1.10.2016

Mielen lepoa

Olemme olleet täällä nyt viikon päivät terveiden kirjoissa, joskin pienen vahingon kautta kylkiluuni murtui-ainakin pienesti. Aika tragikoomista sanoisinko, mutta onneksi pystyn elämään normaalisti särkylääkkeiden avulla.

Hieman lauhtunut, aurinkoinen ilma on saanut mieleni valoisaksi ja olen nauttinut talvesta ensimmäistä kertaa näiden viikkojen jälkeen. Ollaan ulkoiltu lasten kanssa ja touhuttu kaikkea kivaa. Tänään pyydettiin serkkupojat mukaan ja käveltiin jään yli naapurisaareen, laitettiin notski pystyyn ja paistettiin makkaraa.

Into on jatkunut myös sisätiloissa siten, että olen vasta eilen saanut joulun siivottua pois ja raikastuttanut kodin kohti lähenevää kevättä. Uusia pieniä suunnitelmia sisustukseen olen viritellyt, mutta juttu kerrallaan. Selkeys on ainakin nyt ykkösjuttu ja lisäsäilytyskalusteiden miettiminen.

Aurinkoista viikkoa!