3.08.2013

Möhömaha ja totaalinen laiskuus...

Hei kaikki ihanaiset naiset! Ajattelin näin naistenpäivän kunniaksi tulla kertomaan hieman kuulumisia, sillä minua on täällä useampaan otteeseen jo vähän kyselty. Hengissä siis ollaan ja yhtenä kappaleenakin vielä-toistaiseksi.

Raskauteni on ihan loppusuoralla ja maanantaina edessä on käynnistys, ellei vauva päätä saapua maailmaan jo ennen sitä :) Mahani on todella iso, ja olen ollut ihan hurjan väsynyt. Viime viikkoina on ollut paljon erilaisia elämää hankaloittavia oireita raskauteen liittyen, ja olenkin tehnyt vain kaiken pakollisen. Toisina päivinä olen ollut elämäni vedossa ja siivonnut hulluna ja sisustanut ja laittanut, kun taas toina päivinä en pääse sängystä lainkaan ylös. Odotan pientä nyyttiä saapuvaksi pian, jotta saisin taas hieman virtaa ja normaalia rytmiä tähän elämään :)

Vauvaa varten kaikki on valmiina. Jopa Ainoa on koitettu vauvaa varten vähän totutella kertomalla, että äitin masussa on vauva joka tulee pian meille. Muutamien viikkojen ajan Aino onkin masuani silitellyt ja sanonut että vauva,vauva. Myös nyytin tavarat kulkevat nimellä vauva, joten voinemme olettaa että jollain tavalla pikkuneiti on sisäistänyt jotain tapahtuvan pian.

Enpä osaa sanoa milloin tänne seuraavan kerran saavun teitä moikkailemaan, mutta yritän kyllä jahka uusi tulokas antaa minulle siihen aikaa. Kuvat ovat viime viikkojen varrelta ikuistettuja, ja näissä keväisissä tunnelmissa toivon teille kaikille IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ  <3 p="">


4 comments:

Fågel Blå said...

So beuatiful
Whish you a nice weekend
Kathrine

AnnaRiikka said...

Olin ihan varma, että olet jo jakaantunut kun ei ole blogissa sinua "näkynyt" :) Ja siksi olenkin yrittänyt malttaa mieleni ja jättää kyselemiset väliin.

Täällä toinen möhömaha joutuu vielä muutaman viikon kituuttamaan,vaikka olisin jo ihan valmis synnyttämään! Haluan jo itseni takaisin! :)

Meillä Fanni on syksystä lähtien taputellut ja silitellyt mahaani ja nyt kun pikkuveljen vaatteita on ilmestynyt, milloin minnekin niin hän sanoo tomerana, että pikkuveljen vaatetta :D Ja pikkuveli on äidin mahassa..en usko edelleenkään että ymmärtää oikeasti.

Hirmuiesti voimia sinulle Sanna loppurutistukseen!<3 Ja ilmoittele perheesi kuulumisista synnytyksen jälkeen heti kun ehdit! Can't wait! :)

Sirkka said...

Onnea kaikkeen tulevaan teille mussukoille<3

Anonymous said...

nike off white
supreme new york
yeezy boost 350
curry 6 shoes
kyrie irving shoes
supreme clothing
curry shoes
yeezy boost 350
golden goose sneakers
kevin durant shoes