1.15.2014

Lumivalkeaa

Voi että tästä lumesta, talvesta on iloittu! Nämä kirkkaat ja lumiset päivät ovat olleet mielettömiä, niin ulkoilun kuin kuvaamisenkin kannalta. Tosin itsehän olen jo pari päivää ollut kamalassa kuume-flunssassa joten ulos ei ole ollut asiaa, mutta olen ihastellut ikkunasta ja kameran linssin läpi.

Meillä on Aatun unikoulu menossa, ja ajattelin istahtaa ja tulla kirjoittelemaan kun uni ei taida vielä tulla. On se vaan äidille kova paikka alkaa vieroittamaan pientä ihmistä yösyötöistä! Mutta se palkinto sitten kun saan vuoden tauon jälkeen nukkua kokonaien yön ilman herätystä on kyllä senkin arvoista. Ja tokihan pieni lapsikin tarvitsee uusia oppeja, jotta nukkuminen helpottuu hänelle itselleenkin. Ilta meni mallikkaasti, paremmin kuin olisin osannut kuvitella. Olen niin ylpeä pienestä, nyt jo 10kk. ikäisestä Aatustamme.

Sain päivällä napsittua kirkkaan talvipäivän ansiosta kauniita kuvia, ne kertokoon meidän menneestä viikostamme. Pysähtyneet hetket, silloin kun lapset ovat olleet päiväunilla. Ja pahoittelen muuten lastenhuone postauksen kamalan värisiä kuvia! On todella hankalaa kuvata tasaharmaan päivävaloituksen kanssa, mikään ei vaan onnistunut mutta onneksi parannus tähänkin on nyt oikean talven myötä tullut.
Nauttikaamme!





5 comments:

Fågel Blå said...

Lovely photos as always
Kathrine

AnnaRiikka said...

Meillä odotellaan sitä nuoskalunta, että saataisiin tehtyä lumiukkoja, nalleja ja pupuja :D Nyt on pitänyt tyytyä tekemään vain lumienkeleitä.

Jännityksellä odotellaan kuinka Aatun käy. Meillä vieroitus tapahtui ihan itsekseen,annettiin iltapalaksi velliä ja sitten ei enää yhtäkkiä tarvinnutkaan herätä yöllä syömään. Nyt on tutti jätetty pois ja se vielä herättää öisin, varsinkin aamuyöstä kun uni ei ole niin sikeää..

Tsemppiä!

Kissankerä said...

Teidän kotinne on vaan niin ihana! En muista olenko jättänyt kommenttia aiemmin, mutta ihailen antiikkihuonekalujanne ja niiden rentoa yhdistelyä sekä kustavilaista värimaailmaa.... toivon, että saisin uuteen taloomme samanlaista tunnelmaa.

yanmaneee said...

birkin bag
kd 11 shoes
jordan 4
golden goose outlet
air max 270
kd shoes
coach factory outlet
kyrie 6 shoes
golden goose sneakers
longchamp

tesat said...

learn this here now click here to read Continue their explanation why not try this out next page