12.23.2011

Kynttilöiden valossa, joulun rauhassa...

Päivä alkaa taittua iltaan, ja pikkuhiljaa alkaa tässäkin huushollissa hommat olla jouluksi valmiina. Eilen siivottiin koko päivä ja tuotu kuusi sisään. Tänään on leivottu, kokattu, ja suunniteltu kattaukset kuntoon. Pieni joulutonttumme on touhotellut jo muutaman päivän tonttulakki päässään :) Olisi hauska tietää, mitä hän ajattelee tästä kaikesta touhotuksesta. Elmeri ainakin on ollut ihmeissään, varsinkin eilen kun ravattiin eestaas milloin petarit kainalossa, milloin moppi heiluen ;)

Meillä on mieheni kanssa ollut seurustelu ajoistamme asti sellainen systeemi, että olemme vuorovuosina minun- ja sitten taas mieheni perheen kanssa jouluaaton. Tänä vuonna vuorossa on minun perheeni, ja päätimme kokoontua meille. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme jouluna kotona :) Toisaalta tuntuu hassulta kun ei lähdetäkään mihinkään, mutta kuitenkin todella ihanalta. Saan laittaa sellaisen joulun, jonka tahdon lapselleni antaa. Saan koristella ja toteuttaa omalla tavallani, ja luoda perheeni kanssa omanlaisemme jouluperinteet.

Sytytämme pian kuistille kynttilät, keitämme iltaglögit ja pikkuhiljaa rauhoitumme vastaanottamaan joulun :) Toivotan kaikille teille oikein lämmintä ja kaunista Joulua!

8 comments:

Kesäkukka said...

Oikein ihanaa ja leppoisaa joulun aikaa teille!

Elsa said...

Iloista Joulua!

Anu said...

Onnellista joulua!

Riikka said...

Kaunista ja levollista joulun aikaa sinulle ja perheellesi! <3

Elina said...

terveisiä savon perukoilta joulunvietosta! :) rauhallista ja leppoisaa uusperinnejoulua sinne!

Jatta said...

Kiva blogi sekä ihana koti teillä, josta ihastuttavia kuvia uusimmassa Koti ja Keittiö lehdessä.

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta :)

Jatta said...

Kiva blogi sekä ihana koti teillä, josta ihastuttavia kuvia uusimmassa Koti ja Keittiö lehdessä.

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta :)

Anonymous said...

off-white
off white nike
hermes birkin
kd shoes
jordan shoes