5.12.2012

Elämän kevät

On ollut aikamoinen kevät...lähipiirissä on ollut synkkiä aikoja käsillä. Toivottavasti vaikkapa alkava kesä saisi parannusta tähän asiaan. Toivon!

Meillä meno silti sen kun vaan jatkuu! Aino on oppinut heiluttamaan, taputtamaan ja toinen hammas puhkeaa alas ihan justiinsa :) Nimipäiviäkin Aino vietti torstaina, ja oli hurjan kivaa kun kävi monta kahvittelijaa :) Allergia rintamalla sensijaan ei mitään parannusta ole, peruna ei uuden kokeilun jälkeen sovi lainkaan! Välillä löytyy sopivia ruokia, ja sitten tuleekin taas takapakkia. Onneksi tähänkin on jo totuttu. Oikeastaan nämä viikot olis olleet vähän tylsiä jos en olisi joutunut koko ajan miettimään ja syynäämään erilaisia oireita, ihottumia ja niiden leviämisiä. Soitellut allergialääkäriltä toiselle ja kysellyt uusia vinkkejä. No, huvinsa kullakin jos näin voi sanoa ;))

Vappukin meni, ja Ainon vappupallo löysistyy. siitä seurasi hupia pariksi päiväksi kunnes se unohtui. Käväisimme myös Ruotsissa juhlimassa miehen tädin synttäreitä. Siellä oli kevät jo pidemmällä kuin täällä. Kaikenlaista on tapahtunut myös täällä kotona sisustuksen suhteen. Kauhea sisustus ja järjestysvimma on jatkunut jo useamman viikon, kuten joka kevät :) Minä sitten RAKASTAN sitä tunnetta ;) Ensi kerralla seuraa kuvia siis täältä...

Miehen koulu loppuu  2 viikon kuluttua. Ajatelkaa, olen odottanut sitä 1,5 VUOTTA!! Ja nyt kun se on ihan käsillä, on minua alkanut hieman jopa pelottaa että millaista se arki sitten on. Miten sopeudumme minä, Aino sekä Elmeri. Elämään ilman miestä kahden lapsen kanssa tottui vähitellen, ja vasta hetken on arki rullannut sujuvasti näin. Ja nyt uusi suuri muutos. Toivottavasti se sujuisi hyvin :)

Huomiseksi on luvattu kaunista, aurinkoista Äitienpäivää. Minun ensimmäiseni <3 Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että saan viettää sen. Juhlista suurin, vaikkakin se on joka päivä!
Kaikille Äideille ihanaa huomista :)



7 comments:

AnnaRiikka said...

Kiva lukea teidän kuulumisianne!

Onpa hienoa kun perheenpää palaa ruotuun ;) Kyllä se arki vaan kummasti on keveämpää kun on se toinen aikuinen siinä.

Aino on kasvanut ja muuttunut taas kovasti viime "näkemän" täällä blogissasi. Onnea uusista virstanpylväistä! Meidän Fanni-neidillä on jo kuudennet hampaat puhkeamassa ja kovasti kävelee jo tukea vasten!

Ihanaa ja aurinkoista ensimmäistä äitienpäivää meille :)

Sannu said...

Ihanaa ensimmäistä äitienpäivää sulle:)
Harmi kun Ainon vaivat jatkuu edelleen.Toivottavasti niihin tulisi nopeasti joku selvyys.
Meidän neiti täyttää huomenna jo puolitoista vuotta.
Kuumetta on ollut taas viikolla taitaa tehdä poskihampuja.Kaikki muut sillä on jo.
Meidän pojat ovat ihan kissapistoksissa.On niin vaikee pitää salaisuuksia;)
Saa nähä mitä ne on päiväkodissa tehneet.
Kivaa kevättä teille:)

Emma said...

Ihanaa ensimmäistä äitienpäivää! Nauttikaa auringosta ja perheen kanssa yhdessä olosta. Täti lahopäähän unohti Ainon nimppari, joten myöhäiset onnittelut! Sisustuskuvia odotellessa...

Heidi said...

Ihanaaaaa ensimmäistä äitienpäivää sinulle <3

Nähdään pian
Halit
Heidi

butik busana muslim said...

Great post,I really like your article

LeeStonexla said...

Hei Sisustus ja Valokuvaus Bloggaajat !

Täällä yksi Tampereella asuava uusi Bloggaaja langoilla. Olen aloittanut Blogini tekemisen jo keväällä 2012 ja pikkuhiljaa pääsen tänne maailmaan kiinni miten sivuja ylläpidetään jne.Vielä on oppettelua, että miten näkyy julkisesti, miten minut löytää tai että näkyy vain tietyille henkilöille ja miten sinne mun blogiini voi sitten kirjoittaa kommentteja jne. Mutta muuten ok ja hiljaa hyvä tulee. Olen sisustukseen sieluni menettänyt kaikesta kauniista pitävä taiteellinen vaaka, originelli sisustusalan opiskeluja aloittava hyvä tyyppi. Eli uusi aluevaltaus sisustus siis on suunnitelmissa, ehkä myös oman Firman perustaminen kenties , opiskelun jälkeen , jos löytyypi samanhenkinen toinen henkilö liikekumppaniksi ? Etsin nyt saman alan tai siis saman henkisiä ihmisiä, uusia ystävä ja tuttavuuksia verkostoni. Sisustus, stailaus, teema juhlat decoreineen, valokuvaus, video editointi, kuvankäsittely, ynm hassun hauskat asiat. Voisi kokoontua isommalla porukalla jossakin kivassa tapahtumassa tai paikassa Tampereella ja vaihtaa mielipiteitä ja mukavia juttuja. aihealuiesta. Joten kirjoitelkaahan tänne saman henkiset ihmiset kuulumisia. Onko Blogilukioista ketään joka asustaapi Tampereella ? Tehdään siis tästä totta ja järjestetään sellainen mukava tapahtuma juttu jossa voisi tutustua Tamperelaisiin saman alan ihmisiin. Kirjoitelkaahan ! T.Leena Kivi leenastonex@gmail.com

Anonymous said...

kd shoes
golden goose
palm angels t shirt
golden goose
moncler